Viimeisellä viikolla aloin katsella kaikkea haikein silmin. Hikoillessani kävelymatkalla harkkaan mietin, että tulen ikävöimään jopa hieman pelottavia katukoiralaumoja ja päänpäällä roikkuvia sähkölankoja. Lähtö tukalan kuumasta Thaimaasta, ihanista lapsista ja mielenkiintoisesta harkkapaikastani päivä päivältä läheni ja läheni. Toisaalta ajatus päästä viileään Suomeen tuntui houkuttelevalta.
Tunsin kuitenkin olevani onnekas, että olin päässyt järjestöön harjoittelemaan. Paras harjoittelun anti lapsien auttamisen lisäksi oli ehkä päästä tuntemaan kuuluvansa kansainväliseen työyhteisöön ja tutustua järjestön monipuoliseen toimintaan. Harjoittelupaikan thaimaalainen vieraanvaraisuus, kohteliaisuus sekä tapa jolla he ottivat ulkomaalaisen harjoittelijan vastaan oli välillä jopa liikuttavaa.
Hieman haastavana puolena voisin sanoa, että asioista ei aina tiedoteta etukäteen ja yllättäviä tilanteita tapahtuu. Esimerkiksi henkilökunta itsekin tietää yllättävistä työajoista, tapahtumista tai vapaapäivistä vain muutamaa hetkeä aikaisemmin. Tästä ei kukaan kuitenkaan vaikuta ottavan hernettä nenäänsä ja harjoittelijalta vaaditaankin äärimmäistä joustavuutta. Uskon, että tämä on kuitenkin erittäin kasvattavaa.
 |
| Tuttu paikka matkalla harkkapaikkaan |
 |
Päivän rutiineita -haavanpuhdistusta
|
Viimeisenä päivänä näytin lapsille videoita Suomesta ja heidän kotimaastaan kambodeasta. Myamarilainen opettaja innostui myös näyttämään videoita kotimaastaan. Askartelimme lasten kanssa osiin leikatuista värikkäistä pilleistä ystävyyskoruja. Järjestön työn tekijät ja lapset olivat suunnitelleet minulle lähtiäistilaisuuden, jossa lapset lauloivat englanniksi good bye- laulun ja sain lahjaksi ihanan kehystetyn valokuvan, jossa vietimme Buddistista uudenvuoden juhlaa keskuksella. Sain myös runsaasti minusta ja lapsista salaa napattuja ja printattuja valokuvia.
 |
| Viimeisen päivän tunnelmia keskukella,itse askarrellut ystävyyskaulanauhat kaulassa |
 |
| Viimeinen päivä -Suomi ja Kambodea videoita katsellen |
Kotimatkalla Koulubussilla
Lapset haetaan kotoa ja heidät viedään kotiin päivittäin järjestön koulubussilla. Osallistuin lasten kotimatkaan nähdäkseni minkälaisissa oloissa lapset asuvat. Jotkut siirtolaisten asuinalueista eli lasten omista kodeista sijaitsivat kauempana maaseudulla ja jotkut aivan lähellä Pattayaa. Yhteistä näille asuinalueille oli, että ne olivat pellistä rakennettuja hökkelikyliä, joita ympäröi pellistä rakennettu korkea aita. Mietin miten onnekkaita lapset ovat, koska ovat päässeet Human Help organisationin avun pariin ja pystyvät viettämään suurimman osan päivästään Drop in keskuksen koulukeskuksella.
 |
| Kuumuudesta väsyneitä lapsia kotimatkalla |
 |
| Koulubussissa on tunnelmaa |
